Vesivuotovahinkoja voidaan ehkäistä keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Ympäristöministeriön teettämän tuoreen selvityksen mukaan kosteusvaurion aiheuttama vahinko olisi voitu estää tai minimoida noin puolessa 431:stä tapauksesta.

Finanssialan Keskusliiton mukaan korvattavia vesivuotovahinkoja oli vuonna 2015 yhteensä 35 082 kappaletta, euroissa 145 miljoonaa eli vajaa 100 vesivahinkoa per päivä.

Jokainen asukas voi auttaa välttämään vesivahinkoja itse tarkastamalla säännöllisesti vettä käyttävien laitteiden liitokset, sulattamalla jääkaapin riittävän usein ja huoltamalla laitteet tarvittaessa. Kannattaa myös aika ajoin tutkia, onko hälyttäviä merkkejä kosteusvaurioista.

Astianpesukone aiheuttaa hyvin yleisesti vesivuotovahinkoja. Sen alle oikein asennettu ja oikean kokoinen vesivuotokaukalo antaa perussuojan, mutta se ei paljasta kaikkia vuotoja eikä estä vahinkoa, jos asukas on vaikkapa matkoilla.